JUNIPERTREE
  • Etusivu
  • Ajanvaraus
  • Hoidot
  • Hinnasto
  • Lahjakortti
  • Yhteystiedot
Picture
​Hoidot

​Hieronta
​

Kunnon hierontaa ei voita mikään. Vaivasipa sinua "näyttöpääteniska" tai kovan treenin kovettamat lihakset, hieronta helpottaa, rentouttaa, tehostaa aineenvaihduntaa ja ennalta ehkäisee kiputilojen syntymistä.
​
Hieronta on hoitotarkoituksessa suoritettavaa pehmeisiin kudoksiin kohdistuvaa liikkuvaa painamista, joka toteutetaan erilaisin hierontaottein, esimerkiksi erilaiset sively ja hankausotteet. Hieronnassa hoidetaan lihasten ylijännitystiloja, mutta samalla keskittyen mahdollisimman kokonaisvaltaiseen asiakkaan kohtaamiseen ja hoitoon.  Hieronta räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan. 
​


​Voice Massage


Voice Massage -hieronta poistaa ja ehkäisee äänentuottoon osallistuvien lihasryhmien jännitystiloja. Klassisen hieronnan otteisiin perustuva syvätason hieronta kohdistetaan ylävartalon, kaulan ja kasvojen alueen lihaksiin. Tekijöinä toimivat Valviran terveydenhoidon ammattihenkilöiksi hyväksymät koulutetut hierojat ja fysioterapeutit.
Hoidosta on apua mm, kun:
- ääni väsyy tai pettää
- nieleminen vaikeutuu
- hengittäminen on hankalaa
- suu ei aukea kunnolla
- purenta aiheuttaa ongelmia
-kurkussa on palan tunne
Voice Massage -hieronta sopii kaikille ääntään työssä käyttäville: opettajille, neuvottelijoille, esittelijöille, puhelimitse töitä tekeville, laulajille, näyttelijöille jne., sekä muusikoille.
Myös toimisto- ja näyttöpäätetyöntekijät saavat Voice Massage -hieronnasta apua niska- ja hartiaseudun lihasten kiputiloihin.


​Kraniosakraali hoito
​

​Biodynaaminen kraniosakraaliterapia on kokonaisvaltainen, turvallinen ja pehmeä manuaalinen hoito, jossa tuetaan kehon itsekorjautumismekanismia.  Hoito on hellävarainen ja syvällinen, ja sen juuret ovat osteopatiassa. Hoidolla vaikutetaan kraniosakraalijärjestelmään, jonka tehtävänä on suojata aivoja, selkäydintä sekä avustaa selkäydinnestekiertoa. Se tasapainottaa sekä keskus- että autonomista hermostoa ja vähentään niihin kohdistuvaa negatiivistä kuormitusta. Hoitosarjalla on erityisesti hermostojärjestelmää, aineenvaihduntaa, hormonitoimintaa, immuunijärjestelmää, ruuansulatusta, sydän- ja verisuonijärjestelmää, munuaisten ja keuhkojen toimintaa tasapainottava ja tukeva vaikutus. Hoito tuntuu syvästi rentouttavalta ja sillä on elvyttävä, elävöittävä, voimaannuttava ja vahvistava vaikutus kehon ja mielen tasoilla.
Hoidossa hoidettava on täysin pukeutuneena hoitopöydällä useimmiten selinmakuulla tai muutoin miellyttävässä asennossa.

Kuumakiviheronta

HUOM:
Tällä hetkellä ei kuumakivihierontaa


Kuumakivihieronta on rentouttava ja kokonaisvaltainen hoitomuoto. Hieronnan apuvälineenä käytetään sileäpintaisia laavakiviä, jotka luovuttavat lämpöä tasaisesti ja miellyttävästi. Hierontaliikkeet ovat rauhallisia. Hoito edistää aineenvaihduntaa ja rentouttaa sekä kehon että mielen.
​


Intialainen päähieronta
​

​Hoito tehdään istuen. Intialainen päähieronta on hellävarainen menetelmä ja kohdistuu päänahkaan, korviin, kasvoihin, kaulaan, hartioihin ja olkavarsiin. Hoito vilkastuttaa aineenvaihduntaa, rentouttaa sekä auttaa mm. stressiin, migreeniin ja unettomuuteen. Se on tehokas tapa poistaa niska-hartiaseudun jännitystiloja. Tuhansia vuosia käytetty hoitomuoto sopii lähes kaikille. Mikäli taustalla on vakava sairaus, on hyvä keskustella hieronnasta hoitavan lääkärin kanssa.

Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Etusivu
  • Ajanvaraus
  • Hoidot
  • Hinnasto
  • Lahjakortti
  • Yhteystiedot